Palkitun menestyssarjan neljäs osa laajentaa Tara Selterin maailmaa entisestään.
Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, mutta hän ei enää odota palaavansa 17. päivään tai heräävänsä marraskuun 19. päivään. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään ja onnistunut löytämään muita ajan virrasta pudonneita, joiden kanssa on nyt asettunut taloon Bremenissä. Joukko kasvaa, ja Taran menneisyys palaa yllättäen kummittelemaan.
Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian neljäs osa jatkaa Tara Selterin tarinaa, jossa hän yrittää ymmärtää ajankulussa tapahtunutta virhettä. Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022, ja ensimmäinen osa on vuoden 2025 International Booker -palkintoehdokas. Kaikki kolme osaa on julkaistu suomeksi vuonna 2024.
Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle, ja se on nostanut hänet kansainväliseen tähtikaartiin.
Explore Tilavuuden laskemisesta IV by Solvej Balle & Sanna Manninen on eBooksStore by Arnlweb. Discover book details, reader ratings, reviews, release information, genres, and related digital books available through the iTunes Store.
This book is part of our growing collection of bestselling eBooks, popular digital reading materials, and trending author releases. Readers can explore similar books, discover new authors, and browse related genres including fiction, romance, mystery, fantasy, business, self-help, educational books, and more.
Our platform helps readers discover highly rated digital books optimized for smartphones, tablets, laptops, and desktop devices. Browse fast-loading book pages, reader reviews, and popular recommendations from bestselling authors worldwide.