Alkuräjähdyksestä mustiin aukkoihin! Aikamme kuuluisin fyysikko kertoo pääteoksessaan seikkaperäisesti, miten nykyinen maailmankuvamme on muodostunut.Stephen W. Hawking on vuosisatamme merkittävimpiä tiedemiehiä. Ajan lyhyen historian Hawking kirjoitti meille tavallisille ihmisille, jotta mekin voisimme perehtyä tieteen nykyisiin käsityksiin ajan luonteesta ja maailmankaikkeuden rakenteesta. Hawking kertoo seikkaperäisesti, miten nykyinen maailmankuvamme on kehittynyt aiempien käsitysten pohjalta yhä täydellisemmäksi ja samalla pääsemme tutustumaan huippututkijan ajatuksenkulkuihin.Hawking johdattelee lukijan syvän avaruuden kaukaisiin galakseihin ja mustiin aukkoihin. Samalla tutustumme myös äärimmäisen pienten kvarkkien makuihin ja väreihin , antimateriaan, hiukkasten spineihin ja erityyppisten aikojen erilaisiin suuntiin ja kuin huomaamatta olemme tempautuneet tähän kiehtovaan maailmaan.Yksi Hawkingin hätkähdyttävistä päätelmistä on, että reunaton maailmankaikkeuden malli saattaakin panna yleisesti hyväksytyn alkuräjähdysteorian viralta. Samalla hän asettaa Jumalan aseman kaiken luojana vähintäänkin kyseenalaiseksi.
Explore Ajan lyhyt historia by Stephen Hawking & Risto Varteva on eBooksStore by Arnlweb. Discover book details, reader ratings, reviews, release information, genres, and related digital books available through the iTunes Store.
This book is part of our growing collection of bestselling eBooks, popular digital reading materials, and trending author releases. Readers can explore similar books, discover new authors, and browse related genres including fiction, romance, mystery, fantasy, business, self-help, educational books, and more.
Our platform helps readers discover highly rated digital books optimized for smartphones, tablets, laptops, and desktop devices. Browse fast-loading book pages, reader reviews, and popular recommendations from bestselling authors worldwide.